Finlands svenska biblioteksförening r.f. (FSBF), joka on ruotsinkielinen kirjastoyhdistys Suomessa, on yhdistys, jonka tavoite on seurata ja edistää kirjastotoiminnan kehitystä ja kirjastotyöntekijöiden yhteisöllisyyttä ruotsiksi Suomessa.

Yhdistys on avoin kaikille kiinnostuneille, niin kirjastotyöntekijöille kuin alan opiskelijoille ja muille kirjaston ystäville. Jäsenille tarjotaan tietoa kirjastoalan kehityksestä ja ajankohtaisista asioista muun muassa kolmesti vuodessa ilmestyvässä Bibban-lehdessä. FSBF:n kautta jäsenillä on mahdollisuus osallistua julkiseen keskusteluun kirjastoalan ajankohtaisista asioista. 

Jokavuotiset kirjastopäivät on FSBF:n suurin koulutus- ja verkostoitumistapahtuma. Tämän ohella yhdistyksen korkeakoulukirjastojen asiantuntijaverkosto järjestää eriaiheisia webinaareja ruotsiksi noin kaksi kertaa vuodessa. FSBF järjestää myös ajoittain muita kursseja sekä koulutusmatkoja jäsenilleen. 

FSBF tekee yhteistyötä kansallisten ja pohjoismaisten kirjastoyhdistysten kanssa ja laajemmin IFLA- ja EBLIDA-verkostoissa.